Kun haluat Lipinlahteen,
käänny Kohtavaaraan!
Se on vaaran paikka, mutta myös tiettyihin tarkoituksiin käytetty paikan nimi.
Kääntyessämme Nurmes-Lieksa -kantatie 73:n risteyksessä kohti Lipinlahtea, viitta kertoo ”Kohtavaara”, kun käännytään – Lipinlahdentielle.
Ja kun junalla matkaa Etelä-Suomesta kesän viettoon Lipinlahteen, VR:n nettisivuilta lippua ostaessasi valitset määränpääksi – Kohtavaaran seisakkeen.
Muualta tulevalle paikkojen nimityksillä on enemmän merkitystä.
Edellä mainitun junalipun ostamisen lisäksi esimerkiksi opastaessamme vierasta ensimmäistä kertaa kesämökille Pielisen rannalle, käytetään varsin usein kylän nimen, Lipinlahden, lisäksi viimeisen määränpäätä edeltävän yksityistien nimeä paikantamaan mökki. Kohtavaara paikan nimenä harvemmin sopi täsmentämään kesämökin tarkempaa sijaa kulkijan mielessä.
Mutta Lipinlahteen pääsee kääntymällä viitasta ”Kohtavaara”….
Samaisen teoksen liikennettä, tarkemmin sanoen junaliikennettä koskevassa osassa kerrotaan, että rautatien tultua rakennetuksi 1910-1911 läpi Lipinlahden, tuli ajankohtaiseksi junaliikenteelle tarpeellisen pysäkin perustaminen.
Kuva: Jarmo Pyytövaara |
Jo tuolloin paljastui paikan mieltämiseen Suomen kartalla liittyvä sekaantumisen mahdollisuus: Iisalmen eteläpuolella sijaitseva Lapinlahti ja Lipinlahti muistuttivat paikanniminä liiaksi toisiaan. Niinpä juna-asema sai vuonna 1925 hallinnollisella päätöksellä nimen: Kohtavaara.
Näyttääkin siltä, että tämä hallinnollinen perimä selittää Kohtavaara -paikannimen käyttöä varsin rajatussa piirissä: postilaitos otti käyttöön postitoimipaikkana (75970) Kohtavaaran, Nurmeksen kaupunki nimesi tiet (v. 1991 Kohtavaarantie ja Lipinlahdentie) ja TVL toteutti alussa mainitun viitoituksen.
Yhdistystoiminnassa ja myös yritysten puolella on käytetty nimessä aivan valtaosin Lipinlahtea.
Konkreettisimmillaan tämä jako näkyi 1960-1990 -luvuilla, kun saman liikerakennuksen eri osissa sijaitsivat Kohtavaaran postiasema PPA1:n (rajoitettu rahaliikenne) sekä Jukolan osuuskaupan Lipinlahden myymälä.
Mainittakoon, että Lipinlahdessa, mainitun nykyisen Kohtavaaran seisakkeen läheisyydessä nousee vaaran rinne. Soratien ja Pielisen välissä sijaitseva Kohtavaaran vaara on geologinen muodostuma. aikoinaan asuinpaikka, nyt metsää ja virkistyspolkujen verkko – siis paikka, jolla on ääri ja muoto.
Mutta keskukseksi sitä ei voi sanoa. Kohtavaara lienee tunnetumpi paikan nimen roolissa kuin fyysisenä paikkana.
Mielenkiintoista lukea Kohtavaara ja Lipinlahti nimien "juurista". Kiitos
VastaaPoista